Sairauskertomuksia

Viimeisen puolentoista kuukauden aikana olen nähnyt terveitä päiviä viikon verran. Arkirutiinit alkaa tuntua joltain ihan utopistiselta käsitteeltä siinä vaiheessa kun päivä toisensa jälkeen luuhaa sängyn pohjalla ainakin iltapäivän puolelle ja ainoa kosketus muihin ihmisiin, fiktiivisiin tai tosiin, on lääkärissä käynti ja Gilmore Girlsin katsominen. Ammoisina aikoina kaltaiseni epäkeskot epäproduktiiviset yhteiskunnan jäsenet olisi kenties heitetty leijonille jo siinä toisen flunssan aikana, mutta kiitos nykyajan sivistyksen olen taakkananne ja syön veroillanne maksettuja lääkkeitä viimeiseen asti.

Viime viikolla täytin 21. Pidin kekkerit joissa pelattiin Kimbleä, syötiin sinihomejuustoa eikä ainakaan juotu viinaa, mulle laulettiin paljon onnea vaan ja sain puhaltaa mudcakeen pystytetyn kynttilän. En enää muista mitä toivoin, mutta eihän sitä saisi toisaalta muille kertoakaan. Sain lahjaksi mm. Cosmopolitanin mieskalenterin, ihhanaa. Sitä tosin saatettiin hieman tuunata juhlien aikana. Olenkin aina pitänyt enemmän miehistä, joilla on hitlerviikset ja huulipunaa.

Kaiken negailun ja haahuilun jälkeen mieliala alkaa kyllä palata entiselleen. Nyt olisi hyvä aika pistää asiat kuntoon niin ihmissuhteissa kuin oman pään sisällä, tästä kropasta nyt puhumattakaan. Tupakkalakkoni ei ikävä kyllä pitänyt, mutta yritän nyt parhaani mukaan uusia sitä. Hyvältä näyttää. Otan kitaran vielä kauniiseen käteen, ja keittokirjan, ja kaverin käden.