Ekakerta

Alku aina vaikeaa, sanotaan. En allekirjoita väitettä. Minulle on aina ollut helppoa lähteä mukaan kaikenlaiseen uuteen ja erikoiseen, jättää taakse edellinen, totuttu ja vanha. Yhtä vaikeaa minun on tosin ollut pitää yllä innostusta, oli kyse sitten mistä tahansa. Harrastuksesta, elämänmuutoksesta, ihmissuhteesta. Tapanani on kyllästyä helposti. Siksi henkilökohtaisen blogin pitäminen on pieni haaste. Yritän jaksaa kirjoittaa alkuinnostuksenkin jälkeen, ja vielä enemmän yritän kirjoittaa jostain muusta kuin kyllästymisestä, joka hyvin pitkälti tuntuu kannatelleen elämääni.

Aloitan blogin jotta muistaisin myöhemminkin ne hetket, jolloin minulla on ollut ihanaa, pakahduttavan onnellista, kutkuttavaa ja huumaavaa. Vastapainoksi hyväksyisin hiljaisesti ne hetket, jolloin en ole tiennyt mihin astua, jolloin olen ollut ehdottoman varma siitä että koko maailma kaatuu niskaani. Salaa olen parantumaton nostalgikko, haikeilijoista hartain. Kaipaan ajatusteni kanssa askartelua ja asioiden niputtamista. Kai samasta syystä kirjoitetaan päiväkirjaa; voidakseen kääntää katseensa viisaampana taaksepäin on mennyt ensin jollain tavoin käsiteltävä ja purettava.