Vilukissa

Aamut ovat jo niin kylmiä, että luissa ja niiden ytimissä, jokaisen ihokarvan juuressa tuntuu. Kylmää on myös päivisin. Yritän helpottaa hampaiden kalinaa ja työntää ajatuksia talvesta kauemmas yliannostelemalla teetä, mutta heikolta näyttää.
Kuitenkin tää syksy on ollut ihan lempeä. Ei sellaisia hillittömiä kuuden viikon kaatosadeputkia. Mutta vielähän niitä ehtii tulla. Punavalkopilkullinen kärpässienisateenvarjoni on ollut lainassa heinäkuun alusta lähtien, pitäisi ehkä pyytää se takaisin. Olenhan tehty sokerista.

Tällä viikolla olen ollut uupunut ja haluton, kärvistellyt aamuvuorot töissä aina siihen asti että kello lyö kaksi iltapäivällä. Olen katsellut illat elokuvia kotonani tai istunut kahviloissa viinilasillisilla ystävien kanssa. Jos saisin valita, nukkuisin kai vain suurimman osan päivästä. Ja mieluiten kolmen peiton alla villasukat jalassa! Tavalliset arkiaskareetkin tuntuvat hurjilta ponnistuksilta. Syytä olisi varmasti ryhdistäytyä, mutta miksi se on niin vaikeaa? Perjantain kunniaksi voisi kai astua uusiin tanssikenkiin, mutta ihme kyllä sekään ei nyt oikein innostaisi. Ehkä olen tosiaankin tulossa sairaaksi. Tai vain unohtanut syödä vitamiinini.

Parina viimeisenä päivänä olen toistanut uudestaan ja uudestaan yhtä ja samaa levyä - yhtyettä nimeltä The xx. Ennakko-odotukseni (ja -luuloni, myönnän) olivat täysin väärässä! Olen vallan ihastunut. Musiikki tuntuu vain paranevan kuuntelukerta toisensa jälkeen. Unisen sensuellin tyttölaulajan mukana on kivaa humista itsekseen jotain mukasyvällisiä ja -runollisia tyhjänpäiväisyyksiä kuin suoraan mun elämästä. Aah.
Kuten olen jo ennen todennut, musiikillinen lahjakkuuteni rajoittuu lähinnä playlistien ja mixtapejen kokoamiseen, mutta osaan se minäkin hönkiä vienosti ja törötellä huulia. Milloin perustetaan bändi? Haluan Karen O:ksi Debbie Harryn paikalle.