Minulla on uskomaton kyky nukkua missä vain, milloin vain. Jos olotila on nukahtamiselle suotuisa, on ihan sama, istunko nojatuolissa, ranskanluokassa vaiko kenties suihkun lattialla. Ihan sama, soiko taustalla musiikki kaikkien suositusten ylittävin desibelein, kantautuuko ulkoa katuporan jylinä. Ja kun nukun, nukun mieluusti pitkään. 17 tunnin nokoset ovat viime aikoina tulleet tutuiksi. Tänään nukuin pommiin ja myöhästyin töistä. Huolimatta siitä, että tunteja kertyi noin kolmetoista, haukottelin silmät vetisnä. Lauantaina piti pienten nelituntisten päiväunien jälkeen oikeasti tsempata itseään, jotta jaksoi lähteä lämpimän peiton syleilystä myrskyiseen ulkoilmaan, matkalle illanviettoon ystävien luokse (Illanvietto tosin venyi yön- ja aamunvietoksi. Aleksis K vei viimeisetkin roposeni. Taksikuski sanoi tytöt olkaahan varovaisia!)
En kuitenkaan jaksa huolestua. Olen monta vuotta nukkunut jatkuvasti liian huonosti, liian vähän, ollut liian malttamaton mennäkseni sänkyyn tarpeeksi aikaisin, ollut liian stressaantunut saadakseni unta. Nyt kun uni sitten kerrankin tulee vaivatta, toivotan sen tervetulleeksi avosylin. Sitä paitsi olen tehnyt aivan liikaa töitä. Vähempikin väsyttäisi. Luottavaisin mielin odotan ylityöuurastuksen näkyvän puolen kuun tienoilla palkkakuitissa edes pienenä positiivisena yllätyksenä. Ulkona on jo oikeasti kylmä, eikä vuotavissa saappaissa ja rahareikäisissä sukkahousuissa pötkitä enää kauan eikä pitkälle. Oulussa ensilumi satoi jo viime viikolla, tänään on satanut kuulemma enemmänkin. Jännittävää. Eka syksyni etelässä kääntyy kohta toiseksi talveksi poissa pohjoisesta.
Olen vähän kipeä ja jumissa ja riemastutan itseäni Beastie Boysilla. Toimii. Sabotage-video oli pienenä viileintä mitä tiesin. Toimii yhä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti