Halusin takas pohjoiseen, halusin taas olla joku

Oon Oulussa! Ulkona sataa lunta juuri nyt. Olen tehnyt mullistavia asioita: katsonut televisiota, syönyt päivässä ainakin yhden lämpimän aterian, rapsuttanut kissaa, löhönnyt tekemättä mitään, matkustanut linja-autolla, polttanut mentholsavukkeita (!), käynyt ostoksilla. Olo on samaan aikaan nostalginen ja toisaalta pysähtynyt. Tuntuu, että tänne palatessa mikään ei ole muuttunut ja on turvassa. Vaikkei se olekaan koko totuus.

Iltaisin olen maannut pikkuveljen sängyssä kuunnellen Deerhunteria. Poskiontelontulehdukseen määrätyt pillerit aiheuttavat vuorotellen sydämentykytystä ja vuoroin leijumisen tunteita. Yskänlääkkeessäni on kolmio, mutta ainakin nyt saan nukuttua öisin tukehtumisen sijaan. Näen mitä kummallisimpia unia eikä alitajuntani anna minun väistellä mitään.

Tulee melkein kiire. Haluaisin istua Graalissa ja Snookerissa puhumassa joutavuuksia ja humaltua nelivitosessa, kävellä läpi Ainolan ja tuntea viima torinrannassa. Halata hyviä, kaivattuja ystäviä pitkään ja hartaasti. Ei tekisi yhtään mieli mennä takaisin. Onneksi ei ihan heti tarvitse.